Kutsun saaminen Potsdamin Arctic Dialogue -tilaisuuteen tarjosi BIRGEJUPMI-hankkeelle tärkeän tilan pohtia, mitä yhteiskehittely arktisessa tutkimuksessa käytännössä tarkoittaa — yli politiikan ilmaisun ja hankeraamien. Keskustelut käytiin ympäristössä, joka aktiivisesti toi yhteen alkuperäiskansojen oikeudenhaltijat, tutkijat, päättäjät ja tiedonhaltijat, luoden vaihtoa hyvin erilaisten institutionaalisten ja kokemusperäisten asemien välillä.
Ensimmäisessä sessiossa Per-Henning Mathisen (Saamelaisneuvosto) ja Ilaria Sartini (RIFS|GFZ) jakoivat näkemyksiä BIRGEJUPMI-hankkeesta, eivät valmiina 'best practice' -mallina, vaan jatkuvana prosessina, jota muovaavat neuvottelu, oppiminen ja toisinaan kitka. Sen sijaan, että yhteiskehittelyä esitettiin kiinteänä menetelmänä, keskustelu korosti sitä elävänä suhteena, joka vaatii aikaa, luottamusta ja jatkuvuutta. Jakopiiri, joka seurasi, avasi tilan osallistujille puhua vapaammin omista kokemuksistaan, siitä, mikä mahdollistaa yhteistyön, ja siitä, mikä liian usein keskeyttää sen. Näissä keskusteluissa tuli selkeästi esiin toistuva huoli: tutkimusaikataulut harvoin kohtaavat niiden hitaampien rytmien kanssa, joita merkityksellisten suhteiden rakentaminen ja ylläpitäminen vaativat.
Toinen sessio siirsi tarkastelun tutkimusta muovaaviin rakenteisiin, erityisesti rahoitusjärjestelmiin. Nina Döringin (RIFS|GFZ) moderoimana keskustelussa pohdittiin, miten rahoituskehykset voivat joko mahdollistaa tai rajoittaa oikeudenmukaisempaa arktista tutkimusta. Prof. Catherine Dussault (Ottawan yliopisto) toi esiin Kanadan näkökulmia, joissa alkuperäiskansojen datanhallinnan periaatteet, kuten OCAP® ja FAIR, yhä useammin ohjaavat keskustelua tutkimuseettisistä kysymyksistä ja infrastruktuurista. Hänen pohdinnoissaan korostui, että rahoituksen suunnittelun joustavuus ei ole tekninen yksityiskohta, vaan edellytys merkitykselliselle yhteistyölle, erityisesti silloin kun alkuperäiskansat osallistuvat oikeudenhaltijoina.
Molemmissa sessioissa nousi esiin yhtenäinen teema: tarve ajatella arktista tutkimusta uudelleen sellaisena, mitä ei ainoastaan tuoteta, vaan mitä ylläpidetään suhteiden kautta. Tämä tarkoittaa vastuun tunnistamista hankkeiden rajojen yli, erilaisten tiedonilmaisun tapojen arvostamista ja varmistamista, että yhteistyö ei pääty rahoituksen loppuessa.
BIRGEJUPMI:lle Arctic Dialogue vahvisti, että yhteiskehittely ei ole päämäärä, vaan käytäntö, jota on jatkuvasti neuvoteltava nykyisten institutionaalisten rakenteiden puitteissa ja joskus niitä vastaan.
