Ida ja Stephan otettiin vastaan poikkeuksellisella vieraanvaraisuudella. Matilda tarjosi ruokaa hiljattain järjestetystä perhetapaamisesta, mukaan lukien sukulaisten valmistamaa savulohta, ja sekä hän että Clifford esittelivät perintökalleuksia, koreja, naamioita, koruja ja muita käsityönä tehtyjä esineitä, jotka olivat kulkeneet sukupolvelta toiselle. Heidän kotinsa heijasti perheen, muistin ja kulttuurisen jatkuvuuden merkitystä.
Keskustelun keskeinen aihe oli lohi. Cliffordille lohi ei ole pelkkä luonnonvara, vaan yhteisöelämän, identiteetin ja vastuun perusta. Hän puhui lohikantojen dramaattisesta taantumisesta ja monista niihin vaikuttavista paineista, kuten teollisesta kalastuksesta, kalanviljelystä, metsätaloudesta, elinympäristöjen heikkenemisestä ja ilmastonmuutoksesta. Samalla hän korosti, että lohi yhdistää joet, valtameret, yhteisöt ja kansat, mikä tekee sen suojelusta sekä ekologisen että poliittisen haasteen.
Vuosikymmenten aktivismiin tukeutuen Clifford pohti pitkää taistelua alkuperäiskansojen kalastusoikeuksien puolesta länsirannikolla: neuvotteluja, sopimuksia ja oikeustaisteluja, mutta myös sitä, kuinka usein poliittisten lupausten ja niiden käytännön toteutuksen väliin jää kuilu. Näistä turhautumisen kokemuksista huolimatta hänen viestinsä ei ollut luovuttaminen, vaan sitkeyden, yhteistoiminnan ja pitkän aikavälin sitoutumisen tärkeys.
Keskustelussa tärkeä osuus oli alkuperäiskansojen hallinnolla ja tiedolla. Cliffordin mukaan alkuperäiskansojen tietoa ei pidä vain kuulla, vaan sitä tulee kohdella tasavertaisena kumppanina tieteellisen asiantuntemuksen rinnalla. Hänen mukaansa lohta ja ekosysteemejä koskevat päätökset edellyttävät sekä paikallista kokemusta että tieteellistä ymmärrystä. Erityisesti hänessä resonoi Alkuperäiskansojen lohikansojen julistus, joka on allekirjoitettu Karasjoella. Hän puhui julistuksesta suurella arvostuksella ja piti sitä tärkeänä asiakirjana, jota pitäisi jakaa laajemmin sekä käyttää opetuksessa ja yhteistyössä. Hänen mielestään se ilmentää yhteisiä vastuita niiden alkuperäiskansojen kesken, joiden elämä ja kulttuurit liittyvät loheen tai ovat siitä riippuvaisia. Hänen vahva tukensa julistukselle rohkaisi meitä jatkamaan yhteyksien ja vaihdon rakentamista alkuperäiskansojen lohialueiden välillä.
Se, mitä Ida ja Stephan oppivat Cliffordilta ja Matildalta, ulottuu paljon kalastuspolitiikkaa pidemmälle. Keskustelu palasi usein vastuuseen: vastuuseen esi-isiä, tulevia sukupolvia, jokia, lohta ja yhteisöä kohtaan. Heidän pohdintansa osoittivat, että hallinto ei ole vain instituutioiden ja sääntöjen kysymys, vaan myös suhteiden, tiedon ja tilivelvollisuuden kysymys.
Cliffordin elinikäinen sitoutuminen alkuperäiskansojen oikeuksiin ja Matildan omistautuminen yhteisön hyvinvoinnille tarjosivat voimakkaan inspiraation: merkittävä muutos rakentuu sitkeyden, anteliaisuuden ja tulevien sukupolvien huolenpidon varaan.
